top of page

2021 teoksia osa 1 - Kultainen lanka

Updated: Sep 20




ree


ree


ree


Viime syksyn työskentelin Taiken korona-apurahalla (jonka saamisesta olen yhä erittäin kiitollinen). Toteutin kuvia käsin piirtäen, skannaten piirrokset ja värittäen lopulliset kuvat tietokoneella. Projektissa oli tarkoitus tehdä kuvia, jotka ovat jossakin taidegrafiikan ja kuvittamisen välillä. Pidän lopputuloksia enemmän kuvituksena kuin taidegrafiikkana, mutta teen niistä myös printtejä. Osa toteuttamistani kuvista liittyi kirjoituksiini.


En etukäteen tiennyt kuvien lopullista käyttötarkoitusta. Ajattelin, että tekniikan muodostuessa ja kuvien rakentuessa se, mihin ne on tarkoitettu selkenee ja teokset ovat astinkiviä tulevaan.


Työstämässäni käsikirjoituksessa eräs hahmo liittyy mieleeni vahvasti jääneeseen uneen, jonka näin lapsena noidasta. Inspiraatiot tekstien taustalla ovat kuin juuria, joita seuraan omaan lapsuuteeni ja laajemmassa mittakaavassa halki Euroopan historian. Nämä kuvat olivat yritys haparoiden tuoda kuvien muotoon jotakin siitä visiosta.


ree

Tästä kuvasta paljastuu, että valokuvattu teos on A3-kokoisista palasista nivottu koeprintti.




Työskentelyn oli tarkoitus olla myös harjoittelua ja sitä se tosiaan oli. Syksyn ajan pinnistelin mukavuusalueen ulkopuolella ja tein asioita moneen kertaan. Suunnilleen joka päivä tuntui siltä, että mistään ei tule yhtään sellaista kuin ajattelin. Kotikin oli syksyn ajan melko myllerryksessä, kun meillä oli 5kk kestävä yllätysremontti ja työhuone joutui puoliksi toimittamaan olohuoneen virkaa...


Haparoiden, kokeillen asiat lopulta kuitenkin valmistuivat. Nyt viimein päätin kirjoittaa tästä projektista. Se opetti paljon. Oli kiva voida antaa itselle lupa tehdä kuvitusmaisia kuvia ja heittäytyä uuden oppimiseen. On mukavaa, että on taas jokin selkeä tekniikka jolla tehdä, sillä olen etsinyt sellaista kauan.

 
 
 

Comments


bottom of page