Viimeinen (korona)vuosi on ollut kaikille koitteleva. En osaa sanoa onko se ollut itselleni koetteleva nimenomaan koronan takia, vaiko vielä enemmän muista syistä. Pandemia-asiat ovat kyllä vahvistaneet vaikutusta.
Toisinaan kysyn itseltäni, mitä oikein olen tekemässä? Olen ruvennut valtavaan, vuosia kestävään projektiin ilman takuita siitä, että työ koskaan kantaa hedelmää. Monessa asiassa on suunta hukassa, mutta tässä yhdessä asiassa on punainen lanka, joka aina johdattaa minua eteenpäin. Tuskallisen hitaasti, mutta silti. Usein epäilen itseäni ja ajattelen, etten riitä, mutta sitten taas muistutan itseäni olemaan kärsivällinen.
Laitan postaukseen kuvitukseksi vanhoja, (idyllisoituja) mainittuun projektiin ja kirjoihin liittyviä kuvia, koska ne piristävät tällä hetkellä.
“Impossible is a word to be found only in the dictionary of fools” -Napoleon Bonaparte (sanoi melkein noin)
Pidän edellämainitusta lainauksesta, mutta ymmärrän myös sen, että aina ei ole kyse siitä, että on “fool” vaan ihmisen jaksamisesta, resursseista ja kestokyvystä. Silti, kun täällä ehkä kerran eletään, haluan olla ihan hemmetinmoisen sinnikäs. Välillä pitää levätä ja ladata akkuja, ja sitten taas eteenpäin mennään, yksi askel kerrallaan.
Elämässä ja taiteellisessa työssä pitää uskaltaa ottaa riskejä merkityksellisten asioiden takia, ajattelen. Olen vähän sellainen, että on vaikea keskittyä muihin asioihin kuin niihin, joihin aivan täydestä sydämestäni uskon. Minulla on vahva kutsumus ja visio, jota haluan toteuttaa.
Olen löytänyt apua epäilyksen hetkinä vain hiljaisuudessa olemisesta ja siitä ajatuksesta, että olen valmis tässä hetkessä vaikken tiedäkään aina, mikä olisi milloinkin oikea askel tai vaikkei elämä niin “hehkeää” aina olisikaan. Kevään tullessa luonnon herääminen ja puutarhatöiden aloittaminen ovat esimerkkejä asioista, jotka auttavat löytämään onnen hetkestä. Oikeastaan tällä hetkellä olen juuri noiden tavallaan yksinkertaisten asioiden takia hyvin onnellinen: auringon, pihaan tupsahtelevien kevätkukkien, höyryävän teekupin, pihakeinussa lukemisen, lähimetsässä kävelyn ja jugurttikippoihin istutettujen siementen itämisen takia. Osaan olla niistä tosi kiitollinen myös siksi, että pitkään minulla ei ollut pientäkään pihaa tai keinua, eikä metsääkään lähellä.
Kuva aiemmalta kesältä
Olen ollut pitkällä tauolla kuvien tekemisen kanssa ja keskittynyt vain kirjoittamiseen. Olen halunnut päästää irti vanhoista ajatuksista siitä, miten pitäisi jotakin tehdä tai mitä muut ajattelevat, tai mikä on “oikeanlaista” taidetta. Olen oppinut kuuntelemaan omaa johdatustani. En ole varma, missä muodossa teen kuvia tulevaisuudessa, mutta aina niitä jossakin muodossa tekee.
Syy luoda kuvia oli hukassa ja piti löytää uudelleen. Se saattaa olla edelleenkin hieman hukassa, mutta minulla on ainakin yksi syy tällä hetkellä: teksteihini liittyvien kuvien piirtäminen, joka liittyy tähän suurempaan projektiini.
Kun suunta on hukassa, se ei usein johdu siitä, etteikö ideoita olisi vaan siitä, että niitä on joskus liikaakin... Talvella olin esimerkiksi välillä hyvin obsessoitunut geometriasta ja siihen liittyen geometrisia kuvioita ilmestyi päähän ja paperille. Laittaakseni mukaan jotakin piirustuksellista, laitan yhden silloin piirtämäni kuvan mukaan. Se on vapaalla kädellä kehitelty kuvio (eli en pyrkinyt varsinaiseen eksaktiuteen vaan idean esittämiseen - parempia tulisi harpilla ja viivaimella...). Minulla on siis sellainen ns. harrastus, että tutkin esim. ympyrän ja neliön välisiä suhteita piirtämällä ja laskemalla jne.
Tällä tekstillä kai vain halusin sanoa (muistettuani, että minulla on blogi näillä sivuilla), että nämä sivut yhä päivittyvät toisinaan ja toivottaa toivoa ja aurinkoa kevääseen jos joku tätä eksyy lukemaan.